Myynnissämme on Hyrynsalmelaisen puukkosepän, Pentti Kaartisen sekä Suomussalmelaisen Manun Pajan valmistamia Tommi-puukkoja.
Jokainen puukko on alusta loppuun asti käsityönä valmistettu.
Tommi-puukko on Hyrynsalmelaisen käsityöperinteen taidonnäyte. Tommi-puukko edustaa niitä arvoja, jotka ovat lähtöisin 1800-luvulta, ajalta jolloin puukko oli korvaamaton käyttöesine.
Tommi-puukko on vanha hyrynsalmelainen puukkomalli. Puukon takominen aloitettiin Oravivaaran Mustalahden talossa v.1870 paikkeilla. Tommi-puukko on Kerästen seppäsuvun tuote.
Tommi-puukon ensimmäinen takoja oli seppä Kalle Keränen (1844-1912), joka oli nuorukaisena taitava seppä. Kun tuli tieto, että kaukana etelässä Fiskarssissa osattiin suorittaa öljykarkaisu, jota ei kainuussa tunnettu, pisti nuorukainen evästä konttiinsa ja taivalsi Fiskarssiin oppimaan karkaisun sekä taonnan että valamisen erikoistaitoja.
Fiskarssin tehdas oli juuri kutsunut Englannista hienotaospajan johtajaksi taitavan raudankäsittelijän Thomas Woodvardin, joka toimi mestarina vuosina 1862-1875. Hänen opissaan Kalle Keränen sai lopulliset tiedot puukon taonnan ja karkaisun hienouksista ja metallin valamisesta.
Tommi-puukko perustuu vanhaan hyrynsalmelaiseen puukkomalliin, johon Keränen yhdisti Fiskarssissa saamansa tiedon ja taidon. Hänen käsissään puukosta tuli taideteos.
Nimen Tommi-puukko on saanut Thomas Woodvardista. Saatuaan joskus paja-asiakkaaltaan liiemmän viinaryypyn, saattoi Keränen kehaista: "Minä sitten oon Tommi". Hän tarkoitti oppimestariaan "Tommi Woodvardia". Vähitellen Kalle Kerästä alettiin nimittää Tommi Keräseksi ja lopulta vain Tommiksi. Takojan nimi siirtyi sitten puukon nimeksi.
Kävijälaskuri
7.11.2009 alkaen